Hän halusi värjäyksen, mutta ei halunnut kuitenkaan muuttaa nykyistä väriä, koska hän oli tyytyväinen siihen. Keskusteltuamme jonkin aikaa tulimme siihen päätökseen että laitamme tyvivärin ja pituuksiin vähän tummempia raitoja elävöittämään nykyistä hiusväriä. Siispä aloitin tyvestä. Laitoin siihen Goldwellin 10N sävyn ja käytin 6% hapetetta. Annoin vaikuttaa sen verran, että tummuusasteesta tulisi sama kuin pituuksissa. 40 minuutin kohdalle menimme pesupaikalle, jossa käytin vielä viimeisen 5 minuutin kunnon emulgointiin ja vein väriä pituuksiin samalla hiukan. Sen jälkeen kuivasin hiukset ja aloin tekemään ohuita raitoja folioilla hiusten päällysosaan. Käytin raidoissa Goldwellin Colorancen Lowlights 7-8N sävyä ja Colorancen hapetetta. Raitojen loppuvaikutusajalla muotoilin vielä kulmat. Pesun jälkeen tein tasausleikkauksen, otin mittaa pois sentin, koska asiakas halusi että mittaa ei paljoa lähtisi. Tässä kuvat lopputuloksesta;
Tein asiakkaalle pientä tyvikohotusta aluksi, jonka jälkeen aloitin tekemään alhaalta ylöspäin edeten loivia kiharoita. Tein ne suoristusraudalla. Kun olin saanut ne tehtyä, kiinnitin hiukset löysähkösti toiselle puolelle. Asiakas oli tyytyväinen.
Aloitin tekemällä jakauksen ja käänsin etuhiuksia taaksepäin kaartuviksi raudalla. Sen jälkeen tein tyveen kohotusta. Kun sain silotettua pinnan, aloitin raudalla loivien laineiden tekemisen. Asiakas oli tosi tyytyväinen kampaukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti